Meistä

Olen Anni Partanen, alun perin Pohjois-Karjalasta kotoisin, mutta nyt asumme avomiehen kanssa Kuopiossa. Perheessämme asustaa tällä hetkellä kaksi bordercollie narttua. Oma cairnterrieri vanhus on viettänyt jo useamman vuoden eläkepäiviään vanhempieni luona Nurmeksessa.

Minulla on aina ollut kotona koiria ja viimeiset vuodet olen työskennellyt ammatikseni koirien parissa, sillä minulla on trimmaamo & koirakoulu. Ensimmäisen kosketuksen kasvatustoimintaan sain ollessani 6-vuotias, kun perheeseemme syntyi ensimmäinen cairnterrieri -pentue. Äitini ja siskoni kasvattivat cairnterrierejä noin parinkymmenen vuoden ajan. Olin kenneltyttönä kasvatustoiminnassa ja kuljin heidän kanssa myös koiranäyttelyitä.

Kiinnostus bordercollieta kohtaan kasvoi, kun aloin kilpailemaan agilityssa. Olin siihen asti harrastanut vain cairnterrierien kanssa. Vaikka cairnterrieristä monipuoliseen harrastamiseen olikin, toivoin helpommin motivoitavissa olevaa rotua. Kaipasin myös rotua, joka ei olisi niin riistaviettinen ja sopisi vieläkin monipuolisempaan harrastamiseen. Lapsuudessani mummolassa oli sekarotuinen bordercollie ja isotädilläni puhdas, paimenlinjainen bordercollie, joten rotuvalinta oli melko selkeä. Ensimmäisen bordercollien sain vuonna 2013, Lunan, joka tällä hetkellä viettää kotonamme eläkepäiviä.

Päälajina koiriemme kanssa meillä on agility, jossa myös kisaamme. Lisäksi treenaamme toisinaan ilman suuria tavoitteita myös muita lajeja, kuten rallya, hakua ja jälkeä, paimennusta ja talvisin koirat pääsevät treenaamaan erilaisia vetolajeja.

Olen suorittanut kasvattajakurssin ensimmäisen kerran jo vuonna 2011, mutta koska oma kasvatustoiminta ei ollut silloin vielä ajankohtaista, suoritin kurssin uudelleen vuonna 2021. Minulle myönnettiin kennelnimi Ketterän vuonna 2022.

Kasvatan pienimuotoisesti toistaiseksi vain bordercollieita. Kasvatuksessa minulla on tavoitteena kasvattaa terveitä, hyväluonteisia bordercollieita, unohtamatta niiden alkuperäistä käyttötarkoitusta. Vaikka bordercolliesta onkin monipuoliseen harrastamiseen, minulle tärkeää on, että arki koiran kanssa sujuu hyvin. Siksi terveyden rinnalla pidän tärkeänä myös koiran luonnetta. Yhdistelmät ovat aina sellaisia, joista voisin itsekin pennun ottaa. Haluan olla rehellinen ja avoin, mikäli esimerkiksi terveydessä tai luonteessa jotain ongelmia esiintyy. Kaikilla kasvateillani on kasvattajantuki koko niiden eliniän. Pennut kasvavat meillä normaalin arjen keskellä, tottuen erilaisiin ääniin, toisiin koiriin ja ihmisiin, autoiluun ja erilaisiin ympäristöihin. Pennut luovutetaan aikaisintaan 7-viikon iässä madotettuina, eläinlääkärin tarkistamina, silmäpeilattuina, rekisteröitynä ja tunnistusmerkittynä. Lisäksi mukaan tulee kirjalliset hoito-ohjeet ja pentupaketti.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita